jokainen ihminen on laulun arvoinen

Katselen iltayöhön. Ihmisiä valuu ohitseni.

Päivän kiire on tuntunut jäävän kotiin. 

Ihmiset vaeltee ilman päämäärää, ilman paikkaa johon mennä. 

Humalaisia nuoria kulkee ohi puhuen suureen ääneen. Tuntuvat vertailevan jotain. 

Kuuntelen ihmisiä.

 Monien puheesta ei enää saa selvää. 

Joku äiti kulkee lastenrattaiden kanssa. Pitää suun tiukasti viivalla ja vilkuilee kokoajan ympärilleen. 

Ehkä sitä pelottaa. Pelottaa jokin, jota en itse edes tiedä olevan olemassa. 

Rakastan ihmisiä. Niiden erilaisuutta, vastakohtia, ulkonäköä ja sielua. 
Jokainen ihminen on yhtä erilainen kuin kaikki lumihiutaleet.

Saatamme ehkä näyttää samalta kuin joku toinen, mutta silti me olemme erilaisia. Meillä on erilainen sisin. Olemme kaikki omalaatuisia. Omia persoonia. 

Ei mikään ole niin kiehtovaa kuin ihmiset. 

Hyvät, pahat ja rumat. Kauniit, rohkeat ja luonnolliset. Tyhmät ja fiksut. Se on kaikki kaunista. 

Ihmisiä voi katsoa häpeämättä. 

Tuntematta mitään. Tai tuntemalla sen kaiken.

On ihanaa kulkea ulkona katsellen  ihmisten menoa. Keksiä tarinoita päänsisässä. 

Jokaiselle ihmiselle

Kesäloman viimeset viikot alkaa olla käsillä. Aika kuluu ku siivillä, reissaamista, löhöilyä, elokuvia ja treenejä. Koulun alkuun enää kaksi viikkoa. Mihin katosi kesäloma?

  ♥ℒℴѵℯ Kaisa

syksyn puolesta

Mitä lähemmäs syksy meitä hiiviskelee, sitä enemmän mä kuulen kitinää ja natinaa, kuiskimista ja huutelua sen huonoista puolista. Alkaa koulut, tulee kylmä. Luonto muuttuu ankeeks, ja kesän vapaus muuttuu hektiseksi hössötykseksi. Kaikki on niin hirmu surkeesti ku tulee syksy. 

Meitsi rohkenee olla eri mieltä. Mun mielestä on ihanaa että elämä ei oo pelkkää lomaa ja lorvimista, vaan että syksyllä saa alottaa koulun (varsinki nyt ku saa alottaa uuden koulun). 

Luonto ei todellakaan muutu ankeeks, vaan just päinvastoin, alkaa kukoistaa sitäki enemmän. On ihana vetää kaikki kivat syys- ja talvivaatteet esiin. 

Nauttia pitsistä, villasta ja untuvasta kesän kevyiden hepeneiden jälkeen. 

Mun mielestä syksy on loistava vuodenaika. Mikään ei oo niin mahtia ku kävellä pimeellä kadulla, vettä satelee hiljalleen ja erivärisiä puiden lehtiä on joka puolella. Taustalla soi hausmyllyn ikävä lokakuu. 

Syksy ♥ 

Nää kuvat on viime syksyltä. Ihan loistavaa aikaa oli ! Nauttikaa oikeesti tekin tästä syksystä, se on sen arvosta, ja sitä paitti elämä on niin paljo helpompaa jos ettii ne hyvät puolet kaiken paskan joukosta !

                                                                     ♥ℒℴѵℯ Kaisa

sillä se ei näe että olet täydellinen

Makaan uimapatjan päällä ja annan auringon ruskistaa valkoista ihoani. Suljen silmäni ja alan miettiä tulevaisuueden työpaikkaani. En voisi kuvitellakkaan istuvani rähjäisessä baarissa tiskin takana ja jakavani juomia jo valmiiksi päihtyneille ihmisille. Tai sipsutella korkokengissä muotiliikkeessä pätien uusimmasta stringivillityksestä. Viimeinen pisara olisi tunkkainen toimisto, jossa näpyttelisin tietokonetta hikihatussa. Ehei. Mieluiten puuhaan jotain lasten kanssa. Vaihdan vaippaa vanhuksille ja puhun sotiemme syistä ja seurauksista. Tai autan kehitysvammaisia rakentamaan omat siivet, pääsemään päiväpäivältä lähemmäs itsenäisempää elämää. Haluaisin saada jokaisen nuoren tuntemaan itsensä tärkeäksi, pidetyksi ja rakastetuksi.  Meillä jokaisella on oikeus elää, kokea ja tuntea. Kaikille itsenäistyminen ei ole itsestäänselvyys, mutta jokaisella on oikeus pyrkiä siihen. Minä pääsin kuin pääsinkin lähelle omaa unelmaani saamalla opiskelupaikan nuoriso & vapaa-ajan ohjaaja koulutkseen. Haluan auttaa myös muita löytämään elämän suuret ja pienet valopilkut, toteuttamaan haaveensa ja tuntemaan olevansa ihminen. 

Olen lähelläsi,

ystäväni.

Luota minuun.

En jätä sinua yksin.

Tarvitset apua, 

ja tiedät että olen tukenasi.

Voit luottaa minuun,

sinä olet tärkeä.

Me kaikki olemme.

Jos joku pilkkaa sinua,

älä kuuntele,

sillä se ei näe että olet täydellinen.

Me kaikki olemme

Omalla tavallamme.

♥ℒℴѵℯ Kaisa

Miksei ikinä riitä että toinen on siinä ja jakaa tämän hetken sinun kanssasi?

Vanhalla rouvalla on päässään ruskea olkihattu. Täti puristaa nahkaista laukkua tiukasti itseään vasten ja tiuskii jotain miehelle vieressään. Mies nyökkäilee ja katsoo melkein pelokkaasti naisen myrskyisää olemusta. Naisen suu on tiukalla mutrulla ja silmistä tuikkii synkät sävyt. Mies ottaa varovasti naista kädestä, mutta rouva kiskaisee loukkaantuneena käden takaisin. Jos tuo oli pariskunta, en takuulla haluaisi olla heistä kumpainenkaan. Onko vuodet kohdelleet tätä paria kaltoin? Oliko tuo nainen ottanut suhteessa ylemmän aseman? Vilkaisen naisen vasenta nimetöntä. Siinä killottaa paksu, raskaan ja kalliin näköinen kultasormus. Ehkä nainen luuli voittavansa rahalla rakkauden.

          Astelen asemalaituria eteenpäin. Junat kulkevat ohi ja iloisen näköisiä ihmisiä kurkkii ikkunoista. Ehkä joku heistä oli vasta ensimmäistä kertaa junan kyydissä. Joku toinen ehkä pakeni maasta. Istahdan penkille ja huomaamattani silmäni nauliutuu rähjäiseen nurkkaan. Seinillä on likaisia töherryksiä, maassa käytettyjä kondomeita. Ehkä maailman vanhimman ammatin harjoittajat vierailivat täällä. Nurkassa istuu kaksi ihmistä, nuori tyttö, ja ehkä hiukan vanhempi mies. Pysähtyneen junan valot luo lisää valoa nurkkaan, ja huomaan pojan kädessä huumeruiskun. He suutelevat ja minä suljen silmäni. Ehkä nämä olivat aineiden takia oppineet elämään lähekkäin. Ehkä juuri huumeet olivat tuoneet rakkauden tähän suhteeseen.

          Päätä puistellen pakenen asemalta. Jo kaukaa huomaan muutaman henkilön seurueen lähestyvän. Nuori pariskunta työntää kaksosten rattaita. Vierellä polkee pikkupoika, pyöräilykypärä tiukasti päässään. Suu mutrulla, silmissä aito elämänilo. Nainen hymyilee, antaa ymmärtää että kaikki on täydellistä. Silmistä kuitenkin huomaa, että elämä on kaatanut suolavettä tämän haavoihin. Ehkä nainen on katkeroitunut, pettynyt elämään. Ehkä tämä halusi elämältä enemmän vapautta. Ehkä hän haluaisi olla edelleen nuori, tehdä suuret päätökset uudelleen.  Mies suukottaa vaimoaan poskelle. Nainen hymyilee, mutta silmät katsovat kaukaisuuteen. Ehkä lapset toivat rakkautta tähän parisuhteeseen. 

          Uupuneena avaan kotioven. Miksi kaikkien täytyy esittää? Miksi kaikki tarvitsevat jonkun? Niin vähän olen nähnyt hyvää, toimivaa rakkautta, etten usko siihen kohta enää ollenkaan. Miksi täytyi hommata paljon lapsia, talolaina, tai puutarha, jos ei sitten kykene niitä hoitamaan? Miksi sitoutua, jos on olemassa pienikään mahdollisuus että kyllästyy? Eikö enää riitä että kaksi ihmistä rakastavat toisiaan? Miksi pitää näyttää muille, esittää ja valehdella ? Kilpailla.

                 ♥ℒℴѵℯ Kaisa