Vanhalla rouvalla on päässään ruskea olkihattu. Täti puristaa nahkaista laukkua tiukasti itseään vasten ja tiuskii jotain miehelle vieressään. Mies nyökkäilee ja katsoo melkein pelokkaasti naisen myrskyisää olemusta. Naisen suu on tiukalla mutrulla ja silmistä tuikkii synkät sävyt. Mies ottaa varovasti naista kädestä, mutta rouva kiskaisee loukkaantuneena käden takaisin. Jos tuo oli pariskunta, en takuulla haluaisi olla heistä kumpainenkaan. Onko vuodet kohdelleet tätä paria kaltoin? Oliko tuo nainen ottanut suhteessa ylemmän aseman? Vilkaisen naisen vasenta nimetöntä. Siinä killottaa paksu, raskaan näköinen kultasormus. Ehkä nainen luuli voittavansa rahalla rakkauden.
Astelen asemalaituria eteenpäin. Junat kulkevat ohi ja iloisen näköisiä ihmisiä kurkkii ikkunoista. Ehkä joku heistä oli vasta ensimmäistä kertaa junan kyydissä. Joku toinen ehkä pakeni maasta. Istahdan penkille ja huomaamattani silmäni nauliutuu rähjäiseen nurkkaan. Seinillä on likaisia töherryksiä, maassa käytettyjä kondomeita. Ehkä maailman vanhimman ammatin harjoittajat vierailivat täällä. Nurkassa istuu kaksi ihmistä, nuori tyttö, ja ehkä hiukan vanhempi mies. Pysähtyneen junan valot luo lisää valoa nurkkaan, ja huomaan pojan kädessä huumeruiskun. He suutelevat ja minä suljen silmäni. Ehkä nämä olivat aineiden takia oppineet elämään lähekkäin. Ehkä juuri huumeet olivat tuoneet rakkauden tähän suhteeseen.
Päätä puistellen pakenen asemalta. Jo kaukaa huomaan muutaman henkilön seurueen lähestyvän. Nuori pariskunta työntää kaksosten rattaita. Vierellä polkee pikkupoika, pyöräilykypärä tiukasti päässään. Suu mutrulla, silmissä aito elämänilo. Nainen hymyilee, antaa ymmärtää että kaikki on täydellistä. Silmistä kuitenkin huomaa, että elämä on kaatanut suolavettä tämän haavoihin. Ehkä nainen on katkeroitunut, pettynyt elämään. Ehkä tämä halusi elämältä enemmän vapautta. Ehkä hän haluaisi olla edelleen nuori, tehdä suuret päätökset uudelleen. Mies suukottaa vaimoaan poskelle. Nainen hymyilee, mutta silmät katsovat kaukaisuuteen. Ehkä lapset toivat rakkautta tähän parisuhteeseen.
Uupuneena avaan kotioven. Miksi kaikkien täytyy esittää? Miksi kaikki tarvitsevat jonkun? Niin vähän olen nähnyt hyvää, toimivaa rakkautta, etten usko siihen enää ollenkaan. Miksi täytyi hommata paljon lapsia, talolaina, tai puutarha, jos ei sitten kykene niitä hoitamaan? Miksi sitoutua, jos on olemassa pienikään mahdollisuus että kyllästyy? Eikö riitä että kaksi ihmistä rakastavat toisiaan? Miksi pitää näyttää muille, esittää ja valehdella ? Kilpailla.
♥Kaisa
