Poika katselee eteensä hymyillen. Käsi poskella
ja silmät vilkkuen hän ajattelee iloisia asioita. Poika huomaa minut, heilauttaa
kättään ja virnistää iloisesti. Kun poika saa ruokalautasen eteensä, hän alkaa
syödä maistellen jokaikistä suupalaansa, nauttien terveellisestä ja hyvästä
kouluruuasta. Katselen poikaa huvittuneena. Iloisena siitä, että joku osaa
nauttia elämästä niin eritavalla. Nuoren miehen käsi väpättää ja tekee ruokailun
kovin hankalan näköiseksi. Siltikään syntymästä saatu vamma, fyysiset oireet ja
aistiharhat eivät estä tätä hymyilemästä.
Kun poika on saanut syötyä, hän kiittää isoon ääneen ja poistuu ruokalasta hymyillen. Poika tietää, että hän on nyt saanut kaiken sen, mitä tällähetkellä tarvitsee. Poika elää, tuntee ja kokee. Hän haluaa kiivetä korkeammalle ja tekee sen kaiken hymyillen, vaikeuksista huolimatta. Hän tervehtii, kiittää ja välittää, kohtelee kaikkia ihmisiä samanarvoisesti. Siltikin vain hyvin harva meistä hyväksyy tämän erilaisuuden; vammat ja heikkoudet.
Kun poika on saanut syötyä, hän kiittää isoon ääneen ja poistuu ruokalasta hymyillen. Poika tietää, että hän on nyt saanut kaiken sen, mitä tällähetkellä tarvitsee. Poika elää, tuntee ja kokee. Hän haluaa kiivetä korkeammalle ja tekee sen kaiken hymyillen, vaikeuksista huolimatta. Hän tervehtii, kiittää ja välittää, kohtelee kaikkia ihmisiä samanarvoisesti. Siltikin vain hyvin harva meistä hyväksyy tämän erilaisuuden; vammat ja heikkoudet.
Kuinka
moni meistä kunnioittaa tuota poikaa? Kuinka moni arvostaa ja
välittää? Kuinka moni meistä tervehtii ja hymyilee tuolle miehen
alulle? Tuolle, jolle tämä kaikki on niin helppoa. Yksinkertaista ja
arkipäiväistä. Tuolle pojalle jokainen hymy on tärkeä, tuolle pojalle
me kaikki ihmiset olemme välittämisen arvoisia. Mutta mitä hän meille
merkitsee? Kehitysvammaista luuseria, vaiko kadehdittavan aitoa ihmistä,
esikuvaa. Persoonaa, jollaiseksi me jokainen haluiasimme tulla..
♥ℒℴѵℯ Kaisa