Nää tiet on kuljettu niin monee kertaan.
On kirmailtu hymy huulilla, ajatukset pilvissä. Iloisen pirteänä, rakastuneena elämään.
On laahustettu syyspakkasilla mieli maassa, uupuneena ja ajatukset levällään.
Näiltä kujilta on niin paljon muistoja, ettei niitä kaikkia voi pakata muistojen matkalaukkuun.
Näillä kulmilla olen kokenut ensimmäisen koulupäivän riemun.
Yläasteen uhman, ensimmäisen tupakan, ihastumisen ja pelon kuolemasta.
Täällä, kotipaikkakunnalla olen kokenut vääryyden ja itsekkyyden.
Rakkauden lähimmäistä kohtaan ja pettämisen jättämät syvät arvet.
Täältä paikasta olen saanut niin paljon, etten enempää osaisi toivoa.
Nyt haluan lähteä.
Haluan elää, kokea ja tuntea.
Nyt kun olen jo vuoden vanhempi viime kerrasta.
Silloin siipeni eivät kestäneet, vaan jouduin palaamaan takaisin.
Nyt sulkia on saatu lisää. Nyt olen oppinut, että voin palata takaisin, jos elämä potkii liikaa.
Liian lujaa, liian arkoihin paikkoihin.
Nyt tunnen, että pärjään. Olen vahvempi.
Nyt kun on hyvä olla, uskon sen antavan voimaa elää omillaan.
Erillään niistä lapsuuden kahleista.
Tuntuu nii mielettömän hurjalta ku kesäloma ottaa ja meinaa loppua ihan käsii. Hurjan paljo huippuja muistoja, uusia ihmisiä ja täyttä tunnetta. Turhaa tässä on mitää alkaa kitisemää, loppuuhan se loma ihan joka ikinen vuosi, ihan yhtä nopeesti. Huomena ois sitten se kauan odotettu muutto Haapavedelle. Isosiskon kyydillä menen ja en tosiaan tiedä yhtään millaset mahdollisuudet mulla on postailla viikon aikana. Mutta viimestään ensviikonloppuna tavataan. Heipähei ja ihanaa koulun alkua kaikille !
♥Kaisa
