joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä

                                                              ♥ℒℴѵℯ Kaisa

mutta niin hiljainen koti yksinäisten on kuin puuttuisi siunaus sen

Suuret, valkeat lumihiutaleet tippuvat punaisille poskille. Valkoinen joulu, tyttö ajatteli. Pitkästä aikaa.

Kinkku tuoksui hauskasti nenään, melkein teki mieli jo maistaa. Kuusen oksilla kirjavat pallot ja hopeanhohtoiset nauhat välkkyivät kutsuvasti. Suuret, suklaiset konvehdit näyttivät houkuttelevilta ja pakettejakin oli suuri kasa.

Kaikkea oli niin kovin paljon. Kaikki näkyvä oli niin kovin tuttua ja turvallista, mutta silti tyttö käänteli päätään, etsi jotain. 

Jotain puuttui, jotain jota ilman tytön oli vaikea valmistaa vuoden pyhintä päivää, Jeesuksen syntymäjuhlaa. 

Tyttö käänsi surullisesti päätään. Tämä aatonaatto ei tuntunut oikealta. Täältä puuttui jotain liian oleellista. Ei joulumieli tule oikeasti sydämestä ilman kaikkein rakkaimpien ihmisten läsnäoloa

♥ℒℴѵℯ Kaisa

torttuja ja vähä hilloo

Joulutortut. Ai ne on hyviä! Ja helppo valmistaa, siks ehkä onki niin mun juttu :D

Luumuhillo joulutorttuihin

 (1 pss) kuivattuja kivettömiä luumuja

0,75 dl sokeria
0,75-1 dl vettä
1 kanelitanko
3 kokonaista kardemummansiementä
2 rkl rommia
Keitä luumuja, sokeria, vettä sekä mausteita miedolla lämmöllä kattilassa, jotta luumut pehmenevät. Kun luumut ovat hieman hajoilleet poista kanelitanko ja kardemummansiemenet ja soseuta luumut tasaseksi hilloksi. Jäähdytä luumuhilla ja nosta jääkaappiin. 

PST.
Oon kokeillu itse kyseisellä ohjeella (ilman rommia kylläkin). Kuvassa olevissa tortuissa on ihan vaan kaupan hilloa. Itsetehty oli mun mielestä pikkasen vaaleempaa ja vähän "löysempää". Saattaa johtua siitä, etten tosiaan sitä rommia laittanu, mutta hyvää kuitenki oli! :)
♥ℒℴѵℯ Kaisa

joulu on taas, joulu on taas, voi kuinka meil on hauskaa..

Joulu saapuu aina liian aikaisin Suomeen. Kauppojen hyllyt täyttyy jouluisista makeisista, kynttilöistä ja koristeista. Marketeissa jumputtaa joululaulut ja mainokset pursuaa punasta, joulun ja rakkauven väriä. Tontut hiipii vanhempien puheissa ja lapset alkaa kirjotella toivomuksiaan pukille jo heti koulujen alettua. Ja mikä pahinta, pikkujoulujakin juhlitaan jo loka- marraskuulta lähtien.

          Mun mielestä joulunviettoon ehtii kyllästyä ku siitä puhutaan jo  viikkoja ennen joulua. Joululaulut alkaa kuulostaa tylsiltä, piparkakut palaa uunii ja ku istut viidettä kertaa eri firman tai liiton jouluruualla, alkaa tuntua että  jouluruokaaki vois taas oottaa ainaki vuojen tahi pari. Lapsiperheitte rahat alkaa käydä vähiin ja kun aletaa stressata lahjojenkin kanssa, koko joulu alkaa tuntua ikävältä jo ajatuksenaki. Koko joulun perimmäinen tarkoitus tuntuu jäävän maallisen mainonnan ja rahan jalkoihin.

          Mitäpä jos alotettas joulunvietto vasta ensimmäisestä adventista? Me ehittäis varmasti hyvin mukaan joulutunnelmaan ja mikä parasta, ilman kyllästymistä. Jos kaupat keskittyis myös talveen sen sijaan että heti koulureppujen ja penaaleiden jälkeen aloitetaan joulusesonki. Mitäpä jos joulua kunnioitettaisiin myös Jeesuksen syntymäpäivänä, eikä ainoostaan suurten kauppakeskusten varainkeruujuhlana? Itte ainaki aijon tänäjouluna sulkee kaiken ylimääräsen poisa. Aion sulkee silmäni kauppojen jouluhömpötyksiltä ja keskittyä juhlistamaan joulun perimmäistä tarkoitusta ilman lahjahelvettiä ja sen tuomaa jokavuotista stressiä. 

 Minä kiitän ja kumarran ja kehotan kaikkia nauttimaan Suomen talvesta iiiiihan rauhassa! Kyllä se joulu vielä tulee!

♥ℒℴѵℯ Kaisa

hiuksista varpaisiin asti olen kysymysmerkkiä suurta ja mahtavaa

Syystuuli vinkuu kylmänä ympärilläni. Puista ei tälläkertaa tippunutkaan kirkkaan värikkäitä ja hyväntuoksuisia lehtiä, vaan mädälle haisevia, epämääräisen värisiä möhkäleitä. Upotan jalkani jääkylmään veteen. Ihoni alkaa vaihtaa väriä ja suu vääntyy mutrulle. Otan askeleen toisensa perään kohti tummaa, pelottavaa vastarantaa.. 

Yhtäkkiä pohja pettää alta ja vajoan syvälle pohjamutaan. Maa jalkojeni alla on kylmää. Niin kylmää ja pehmeää, että tuntuu kuin minua vedettäisiin alaspäin. Vajoan vajoamistani ja pian vesiraja on jo otsani kohdalla. Potkin märkää, kylmää mutaa pois jalkojeni edestä, mutta vasten tahtoani se imaisee minut vain syvemmälle ja syvemmälle tummaan helvettiin. 

Yritän hapuilla jaloillani jotain kovaa. Jotain, josta voisin potkaista itseni ylöspäin. Mahdotonta, ajattelen. Mahdotonta. Pakokauhu valtaa mieleni ja saa koko kehoni tärisemään.

Kuin ihmeen kaupalla jalkani törmää johonkin kovaan ja kun oikein kovasti ponnistan, saan kasvoni vesirajan yläpuolelle. 

Märkänä, kylmissäni tallustelen kohti rantaa, Kuinka mones vaarallinen epäonnistuminen, kuinka mones? Ja oliko se viimeinen. Puistelen päätäni ja tartun viluissani pyyheliinaan. Pitäisi olla tarkempi, pitäisi olla uppoamatta. Mutta jos et näe yhtään syytä yrittää löytää kiveä josta ponnistaa, miksi silloin edes etsisit sitä?

                                                          ♥ℒℴѵℯ Kaisa

järviveden kimallus, se kutittaa silmäterää

Hämyisiä iltoja,

hymyisiä suita.

Makeita mansikoita,

voikukkaseppeleitä,

niistä syntyy kesä.

Vihertäviä niittyjä, huolettomia lapsia.

Kesäisiä öitä yksin ihanaa on talsia.

Pidetään kädestä kiinni, annetaan auringon lämmittää.

Järviveden kimallus, se kutittaa silmäterää.

 Tajuttoman ihanaa loppukesää kaikille! Toivottavasti on vielä paljo lämpimiä päiviä jäljellä!

 ♥ℒℴѵℯ Kaisa

Kymmenen tikkua laualla

"Kymmenen tikkua laualla!" Tummahiuksinen, ehkä viiden vuoden ikäinen tyttö huudahtaa ja potkaisee pienet, puiset tikut laudan päältä niin korkealle, kuin hento jalka vain jaksaa. Lapset sinkoilevat sinne tänne etsien sopivaa piilopaikkaa.

Päivä on vaihtunut illaksi ja aurinko ei enää jaksa lämmittää. Vedän villatakin päälle ja tuijotan vielä hetken leikkiviä lapsia.

Jostain kaukaa kuuluu humalaista huutoa, toisaalla taas pariskunnat pitelevät kädessään toisen kättä. Minä istun vanhan tammen juurella ja haistan puiston tuoksun. Voi kuinka tätä on odotettu. On kesää, huolettomia lapsia ja vapautta. On paljon josta voimme nauttia, jos vain osaisimme. 

Silti mietin yhä uudelleen ja uudelleen mitä olisin voinut tehdä toisin. Miten käy, jos minultakin potkaistaan kymmenen, hyvin hentoa tikkua elämäni laudalta. Entä jos en enää löydäkkään yhtä. Entä jos kadotankin jonkun niistä hienoimmista ja tärkeimmistä. Enhän minä sellaiseen osaisi varautua. Minä, joka en ole tikuista vielä puoliakaan edes löytänyt. 

Katson taas lapsia. Yksi heistä on kaatunut ja pitelee jalkaansa. Tyttö irvistää, mutta ei mene kuin hetki kun tyttö jatkaa tikkujen keräämistä laudalle. Sellainen minäkin haluaisin olla. Unohtaa ja olla murehtimatta tulevaa. Elää hetkessä, sillä tikuthan voi kerätä uudelleen niin monta kertaa kuin kipeä polvi antaa periksi.

♥ℒℴѵℯ Kaisa

tuuli ei tuule, mutta sade kyllä jaksaa

Koulupäivät käy vähiin. Vaikka pihalla on välillä hyisen viileetä- ei kesä voi enää olla kovinkaan kaukana. Vaihdetaan ikkunoihin kesäisiä verhoja, hamstrataan värikkäitä kukkakuoseja vaatekaappiin ja istutetaan seinänvierustalle nättejä kukkasia. Vilkuilen ah niin ihanaa toukokuun räntäsadetta ja laitan ohuiden kesäpöksyjen päälle paksut tuulihousut. Pidättäydyn sisätiloissa - saattaahan räntäsateeseen vaikka kuolla. Selailen internetin ihanasta maailmasta tuttavien päivityksiä ja naurahdan kun jo sadannentuhannen kerran huomaan sääpäivityksen. Minua ei räntäsade haittaa ! 

Suljen silmät ja alan miettiä lomaa.

          Mä aijon enenmmän ku monesti työntää varpaat tulikuumaan hiekkaan. Kattoa ku rakastavaiset pitelee toisiaan kädestä. Kuunnella miten linnut laulaa iloisena, vailla huolia. Aijon pistää silmät kii ja tuntee et oon ilmassa, leijun. Aijon huutaa niin lujaa että koko maailma kuulee sen. Aijon kattoa maailman menoa sivusta, erillään. Nauraa lapsille, jotka huolettomina, täynnä elämäniloa leikkivät hiekalla. Humallun kesästä, sen lämmöstä, sen vapaudesta. Aijon ladata akut niin täyteen että jaksan taas koko pitkän, kylmän talven!

 ♥ℒℴѵℯ Kaisa

välillä elämä on haastavaa

Katselen loskaista maata. Vaikka juuri nousin ylös sängystä, ilta-aurinko maalailee jo kuviaan  talojen seinille ja katoille.  Maassa ei ole juuri nimeksikään lunta ja puiden oksat huojuu hiljaa lämpöisessä tuulessa. Kokonaisuudessaan koko luonto on surullisen synkän loskan vallassa ja huomaamattani alan miettiä aikaa vuoden, jos toisenkin taa.

          Vielä  pari vuotta sitten odotin kiihkeästi mahdollisuutta muuttaa pois kotoa. Pois vanhempien tarkkailevien silmien alta. Pois velvollisuuksista kotona. Poispääsyä sen hetkisestä elämäntilanteesta ja lapsuudesta. Lähemmäs aikuisuutta, itsenäisyyttä ja omaa elämää.

          Nyt kun olen ottanut ensimmäiset, haparoivat askeleeni pois siitä kaikesta. Nyt kun olen jo avannut useamman oven elämässäni lapsuuden jälkeen, huomaan ettei kaikki olekaan  niin helppoa ja yksiselitteistä kuin silloin ajattelin.

          Nyt ajattelen mitä tehdä kun iso kasa laskuja tipahtaa postiluukusta. Jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, eikä lompakko anna periksi ostaa lisää ruokaa. Kun vaatteet likaantuvat ja reikiintyvät käyttökelvottomaksi.. Ei rahaa tai aikaa tehdä mitään uusia ostoksia. Ei äitiä vieressä tekemässä ruokaa, auttamassa läksyissä ja passaamassa jokaisessa asiassa. Eikä isää korjaamassa kenkiä, pyörää, astioita. Ei sisaruksia ympärillä pitämässä seuraa ja kuuntelemassa huolia ja murheita vuorokauden ympäri.

          Hymähdellen aukaisen asuntoni oven ja keitän kahvia. Ennen en ymmärtänyt, että vaikka aikuistuminen toisi lisää oikeuksia, toisi se myös niin kovin paljon lisää velvollisuuksia. Eihän asiat huonosti ole. Elämä vain on haastavampaa ilman sitä itsestäänselvyyksien kirjoa, joka lapsuudenkodissani oli.

♥ℒℴѵℯ Kaisa

jos se ei välittäisi, niin ei se olisi enää tässä

Se hyppelee nauravin silmin, pyörittelee lanteitaan ja vetää suun leveään hymyyn . 

Sen silmistä vilkkuu tuhannet tähdet, sielusta elämän palo. 

Mä puristan silmät tiukasti kiinni. 

Kädet nyrkissä istun kapean jakkaran päällä. Hetkessä kipu ja tuska valtaa niin kehon, kuin mielenkin. 

Mä vedän syvään henkeä, mutta ilma on tummanpuhuvaa, liian raskasta hengitettäväksi. 

Vaikka silmät on tiukasti viivalla, välistä mahtuu vierähtämään kristallin kirkas, suloinen kyynel.

 Se tippuu poskelle, vierähtää näppärästi kaulalle ja jää rinnuksille pikkuruisena, puhtaan kirkkaana pallona. Se hymyilee mulle, ja mä olen varma että se on ainut.

Sanotaan, että on helppoa jos on joku joka välittää. Jos on joku jonka takia herätä aamuun uuteen, jonka takia elää. 

Sanotaan, että ihmiset lähelläsi tekee sinut onnelliseksi.

 Miksi sitten itken, jos joku itkee puolestani, välittää.

 Miksi ahdistun, jos joku tuntee minut. Jos olen päästänyt jonkun liian lähelle. Joskus tuntuu, että mun raajat ja sielu on sidottu johonkuhun kiini. Joskus tuntuu että olen oikeasti maailman vanki. 

 Se kattelee mua pää kallellaan, pyyhkäisee silmäni ja hymyilee.

Se tietää miltä minusta tuntuu.

 Jos se ei hymyilisi, se ei tietäisi . Jos se ei tietäisi, se ei välittäisi. Jos ei välittäisi, niin ei se olisi enää tässä.

♥ℒℴѵℯ Kaisa

viha on puhdas tunne

Sähisten syljen suustani suuria sanoja ja yritän potkia miestä polviin. Sanoistani ei saa mitään selvää, mutta sylki lentää ja ässät suhahtelevat epämääräisen voimakkaasti. Kohotan käteni ja tunnen jo mielessäni murtuneen nenän rysteseni alla, kunnes joku tarttuu käsiini ja vetää ne ripeällä otteella selkäni taa. Joku tunkee pahalta haisevan liinan suuhuni ja solmii sen pään taakse tiukalla solmulla. Kaksi miestä tarttuu rivakalla otteella minuun ja paiskaa riuhtovan ihmismöhkäleen kylmälle betonilattialle. Yritän huutaa, mutta suustani lähtee vain epämääräisiä ynähdyksiä.
          Käsiraudoissa sormeni pusertuvat nyrkkiin ja kynnet painavat käsiini valkoiset jäljet joista veri tirskahtaa ilkkuen esiin. Riuhdon käsiäni irti ja tunnen, kuinka viha on valtaamassa kovaa kyytiä sieluani. Rakastan tätä tunnetta, enkä todellakaan aijo heittää tätä hukkaan. Viha on luotu juuri tällaisia tilanteita varten ja nyt on juuri oikea hetki käyttää sitä. Viha on pitkälle jalostettu ja äärettömän puhdas tunne. Niin paljon puhtaampi ja yksiselitteisempi kuin rakkaus. Se kasvaa niin syvällä ihmisen sisällä, ettei sitä voi tai saa heittää hukkaan. Antaa pois, luovuttaa. Viha on taipumaton, kylmä ja kova kuin timantti. Eikä timanttejakaan sovi heittää pois.

♥ℒℴѵℯ Kaisa

mitä on aitous?

Hymyillen hän nyökkäilee ystävän kysellessäni onko kaikki hyvin. Ainahan hänellä on. Aina on kaikki hyvin. Hän pyyhkii salaa kyyneleen silmänurkastaan ja niiskaisee hieman. Korkkiruuvikiharat poukkoilevat sinne tänne ja tyttö yrittää saada ne kuriin pompulalle pakottaen hymyn hänen sieville huulilleen.  Näen, kuinka hän ärsyyntyy tekopirteiden ihmisten edessä. Kaikki odottavat häneltä aivan liikoja. Huomaan, ettei hän jaksaisi enää hymyillä, sanoa että kaikki on hyvin. Näytellä. Ja kaiken hyvän kukkuraksi kannustaa muita jaksamaan. 

          Mitä aitous on? Onko se sitä, että jaksaa hymyillä, näyttää hyvältä joka päivä ? Onko ihminen aito, jos ei koskaan itke toisten nähden. Jos on aina pirteä ja valmiina auttamaan muita. Jos ei koskaan huuda, raivoa tai melua turhasta..
          Nostan kynän pöydältä ja alan raapustaa hänen vihkoonsa. Huomaan ettet jaksa enää esittää. Vaikka ihminen olisi perusluonteeltaan iloinen, niinkuin sinä, se ei tarkoita sitä etteikö koskaan saisi olla surullinen. Ihmisten on ehkä vaikea käsittää sitä, ei ehkä ole turvallista, mutta ole oma itsesi. Näytä tunteesi. Se helpottaa oloasi. Ei kukaan ole aina onnellinen, ja me kaikki tiedämme sen. Se ei vaan mene niin. On sinullakin tunteet, eikä ne vain voi olla aina positiivisia. Jos sinuun sattuu, saat näyttää sen. Ja jos haluat puhua, voin kuunnella sinua, mutta älä pidä tunteitasi sisällä, se tappaa ne lopulta kokonaan. Tulet hulluksi jos pidät kaiken sisälläsi.
          Tyttö hymyilee minulle pienesti, pomppaa ylös tuolilta ja lähtee ovet paukkuen huoneesta. Alkaa yleinen sähinä. Kaikki ovat odottaneet tytöltä aivan liian paljon, eikä tyttö lopulta uskalla enää näyttää tunteita. Päätän auttaa häntä. Olen itse ehkä ylitemperamenttinen, mutta voin auttaa myös tyttöä näyttämään tunteensa. Ainakaan hän ei enää saa kietoutua itsesääliin.

  ♥ℒℴѵℯ Kaisa