tekstiviesti

Auringon säde osuu suoraan silmääni verhojen välistä. Taas unohtui sulkea verhot yöksi. Peitto on läpimärkä yön hikoilun jäljiltä. Painajaisia. Jo toista viikkoa putkeen. Mietin tuhannennen kerran syytä nousta taas yhden surkean yön jälkeen. Ehkä keksisin sen myöhemmin..

           Potkaisen peiton pois ja nousen suu tötteröllä keskelle kaaosta. Kompastun edellisviikon mainosposteihin, ja kun viimein saan itseni kammettua jalkeille, koko päivän paskamaisuus muistuu mieleeni. Taas täytyy korjata omia, turhia viheitä. Ehkä ensikerralla muistan olla tarkempi.. Tai sitten en. Vilkaisen ohimennen peiliin ja huomaan painajaisten jäljet tarttuneen poskiini punaisiksi viiruiksi. Eikö mustelma varpaassa olisi riittänyt.

          Vesisade rytmittää kodin kattoa ja koko alkuviikon likaiset astiat odottavat keittiössä puhdistajaansa. Etsin pyykkivuoren uumenista puhtaita sukkia, enkä todellakaan löydä ainakaan kahtaa samanlaista. Istahdan sängylle ja yritän venyttää käsiäni jalkoihin saadakseni edes toisen sukan jalkaan. Koko sänky on kuin myrskyn merkki. Luin illalla valvoessasi artikkelin siitä ettei ole hyvä pedata sänkyä heti aamulla. Vaikka vituttaa, hymähdän uutiselle ja jätän peittovuoren sängyn päälle odottamaan iltaa.

          Puhelin pilpattaa. Ärsyttää. Varmaan viesti perintätoimistolta. Olisiko joku lasku voinut jäädä maksamatta?  Tai ehkä lehtikauppiasta kiinnostaa haluaisinko tilata Tieteen Kuvalehden. Vai haluaako kummitädin kaima viedä minut koirapuistoon. Olenkohan onnistunut tietämättäni sössimään jotain sellaista, josta en edes itse tiedä.. Avaan viestin.

Se  viesti oli hyvältä ystävältä. Ystävältä, josta en pitään aikaan ollut kuullut mitään. Kyseli kuulumisia. Ihan vain parilla sanalla. Mieli kirkastui ja hymy hiipi kasvoille. Kuinka yksi tekstiviesti voi viedä kokonaisen paskan aamun mennessään. Päivä pelastettu.

♥ℒℴѵℯ Kaisa

lentävät varmasti jos vain uskallat niin toivoa

Sinä päivänä aurinko paistoi kirkkaan siniseltä taivaalta. Nurmi oli jotenkin vihreämpää ja viini maistui makeammalle, tosi kylmälle. Sinä päivänä aika pysähtyi.

Sinä istuit laiturin reunalla ja heiluttelit jalkoja vedessä. Puhalsit saippuakuplia tuuleen ja uskoit todella, että ne voisivat lentää taivaaseen saakka.  Ja kun minä epäilin, sinä nauroit vain. Nauroit ja sanoit: "Lentävät varmasti jos uskot oikein kovasti." Ja minä puhalsin ja yritin. Yritin oikein kovasti.

 Tänään uskon kirkkaana hohtavien kuplien olevan taivaassa.

Tänään aika kuluu niin nopeasti. Sekunnit kuluvat, minuutit, jopa päivät viilettävät ohi ihan huomaaatta.  Ohi vilahtavat muistoja ja vain pienen hetken hurmioita. Joka päivä on aina vaikeampaa ja vaikeampaa uskoa kupliin ja taivaaseen.  Missä kaikki se turvallinen ja kotoisa, se lapsuus. Missä se on?

Minä uskon, että on fiilis tai olosuhteet sitten mitä tahansa, se riittää että aijot pärjätä. Jos uskaltaa luottaa itseensä, uskaltaa myös luottaa siihen että kuplat löytävät perille. Ota myös läheistesi apu vastaan, sillä kukaan ei jaksa puhaltaa kuplia yksin loputtomiin. Myönnä virheesi, mutta varo toistamasta niitä, sillä silloin ne on kaksinverroin vaikeampi korjata. Äläkä koskaan kadu tekemääsi, vaan katso eteenpäin ja kadu tekemättä jäänyttä. Sillä tiesithän, että voit tuhlata elämäsi, mutta et säästää.

♥ℒℴѵℯ Kaisa

Outo olkihattuheebo

Ja siinä se oli. Satakakskytäkolme kiloo notkeeta lihaa ja se piru laulo ku enkeli. Sillä oli päässään vaalea olkihattu, enkä usko että mun lisäks sitä kukaan muu uskalsi  silmiin katsoa.

Se keikutteli lanteitaan ja antoi sulosointujen päästä ilmoille. Katselin olentoa haltioituneena. Ai että kun kaikki olisivat edes hitusen kuten hän. Hän, joka oli aidosti ylpeä pyöreydestään ja kuluneesta olkihatusta. Nolo, ja niin karhealla tavalla rakastettava.

Ihmiset repesivät surkeisiin huutoihin. Jopa se naapurin punatukkainen tyttökin nyrpisti nenäänsä, potkaisi tölkkiä ja jatkoi matkaansa. 

Hymähdin oudolle olkihatulle, heilautin kättäni ja lähdin hiljalleen kipittämään kohti muita maisemia. Maisemia, joissa saisin nauttia juuri niistä asioista kuin haluaisin. Juuri niistä ihmisistä kuin itse halusin, ja fanittaa juuri niitä olkihattuja joita sen arvoisiksi ajattelin.

 Kesä on parasta aikaa ettiä outoja olkihattuheeboja. Ootko sä jo löytänyt omas? Jos et, onnea etsintöihin!

♥ℒℴѵℯ Kaisa

suuria sanoja ja surkeita, surullisia valheita

Mä kattelen sen levollisia kasvoja. Se näkee varmaan unia jostain tosi kauniista. Ehkä kesästä, makeista marjoista ja suurista rannoista. Vehreistä metsistä ja viljan tuoksuisista pelloista. Sen suupielet vääntyy hymyyn ja silmät  viiruiksi. Tiedän että se on onnellinen.

     Mä käännän katseeni pois ja puristan käteni nyrkkiin. Kynnet painuvat syvälle kämmeneen ja saa suuni vääntymään mutrulle. Mä puristan kovemmin ja tunnen suloisen, kristallin kirkkaan kyyneleen poskellani. Miten paljon pahaa voi tehdä ihmiselle, jota rakastaa ja kunnioittaa koko sydämensä kyllyydestä ? Miten paljon vääryyttä voi tuottaa ihmiselle, joka ei itselleni teksi koskaan yhtään mitään pahaa. Kuinka paljon olen antanut ymmärtää, antamatta kuitenkaan yhtään mitään. Vain jääkylmiä katseita. Suuria sanoja ja surkeita, surullisia valheita. 

                                                                  ♥ℒℴѵℯ Kaisa

Mitä onni on?

Onni on pieni viltti kylmillä jaloilla,

kortti tai kirje muuten vain.

Onni on lämmin kahvikuppi tuiskun keskellä,

tai kylmää juotavaa kesähelteellä.

Onni on kauniit kukkaset,

sekä keväinen ilma.

Onni on lämmin halaus,

ehkä suudelma poskelle.

Onni on kaunis hymy,

tai käsi kädessä toisen.

Muuta suurin onni on saada pitää elämässä näiden antaja.♥

  

oispa kesä

Oispa kesä

Ois vihreää niitty ja aurinko paistais.

Heinät poskia kutittais.

Minä hymyilisin.

Ja yhtäkkiä siinä oisit.

Pääni yllä seppelettä heiluttaisit.

Ja minä yllättyneesti virnistäisin.

Hiuksilleni sen nostaisit,

hymyilisit.

Ja minä sinua rutistaisin,

olisinhan tyttö onnellisin.

                                                                        ♥ℒℴѵℯ Kaisa

enää ei oo kiire

Lumiset oksat roikkuvat lähellä maata. Tiellä on paksusti valkoista pumpulia johon kenkäni kerta toisensa jälkeen uppoavat ilkkuen. Katseeni vaeltaa kaupungin illassa. Ihmisiä valuu ohitseni ja päivän kiire on tuntunut jäävän kotiin. Ihmiset vaeltelevat ilman päämäärää. Ehkä enää ei minullakaan ole kiire.

Hämärtyvän talvi-illan taivas on synkän musta ja koko maailma näyttää hyisen kylmältä. Sukkani ovat litimärät ja käsivarteni alkaa olla tunnottomat. Missään ei näy mitään kaunista. Ei kertakaikkiaan mitään.

Nostan uudet lapaset suojaamaan kasvojani piiskaavalta lumisateelta. Punaisille poskilleni tippuu kyynel. Kirkas pallo jäätyy hetkessä valkoiseksi möhkäleeksi pyöreille poskilleni ja minua paleltaa entistä enemmän.

Vihdoin olen perillä. Perillä siellä, mihin en koskaan olisi halunnut päätyä. Tuijotan. Tuijotan vain, vaikka tiedän ettei pitäisi. Yhtäkkiä huomaan olevani kaukana tästä kaikesta. Kaukana, vaikka tiedän että pitäisi olla läsnä. Luomieni välistä tirahtaa taas kyynel. Ensin yksi, sitten lisää. Nyt itken. Itken, vaikka haluaisin olla vahva. Käännän katseeni kohti valkoista seinää ja puristan kynnet syvälle kämmenien ihoon. Yritän kovettaa sydämeni, vaikka haluaisinkin uskoa. Uskoa siihen, että nyt olisi parempi.

♥ℒℴѵℯ Kaisa

joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä

                                                              ♥ℒℴѵℯ Kaisa

mutta niin hiljainen koti yksinäisten on kuin puuttuisi siunaus sen

Suuret, valkeat lumihiutaleet tippuvat punaisille poskille. Valkoinen joulu, tyttö ajatteli. Pitkästä aikaa.

Kinkku tuoksui hauskasti nenään, melkein teki mieli jo maistaa. Kuusen oksilla kirjavat pallot ja hopeanhohtoiset nauhat välkkyivät kutsuvasti. Suuret, suklaiset konvehdit näyttivät houkuttelevilta ja pakettejakin oli suuri kasa.

Kaikkea oli niin kovin paljon. Kaikki näkyvä oli niin kovin tuttua ja turvallista, mutta silti tyttö käänteli päätään, etsi jotain. 

Jotain puuttui, jotain jota ilman tytön oli vaikea valmistaa vuoden pyhintä päivää, Jeesuksen syntymäjuhlaa. 

Tyttö käänsi surullisesti päätään. Tämä aatonaatto ei tuntunut oikealta. Täältä puuttui jotain liian oleellista. Ei joulumieli tule oikeasti sydämestä ilman kaikkein rakkaimpien ihmisten läsnäoloa

♥ℒℴѵℯ Kaisa

torttuja ja vähä hilloo

Joulutortut. Ai ne on hyviä! Ja helppo valmistaa, siks ehkä onki niin mun juttu :D

Luumuhillo joulutorttuihin

 (1 pss) kuivattuja kivettömiä luumuja

0,75 dl sokeria
0,75-1 dl vettä
1 kanelitanko
3 kokonaista kardemummansiementä
2 rkl rommia
Keitä luumuja, sokeria, vettä sekä mausteita miedolla lämmöllä kattilassa, jotta luumut pehmenevät. Kun luumut ovat hieman hajoilleet poista kanelitanko ja kardemummansiemenet ja soseuta luumut tasaseksi hilloksi. Jäähdytä luumuhilla ja nosta jääkaappiin. 

PST.
Oon kokeillu itse kyseisellä ohjeella (ilman rommia kylläkin). Kuvassa olevissa tortuissa on ihan vaan kaupan hilloa. Itsetehty oli mun mielestä pikkasen vaaleempaa ja vähän "löysempää". Saattaa johtua siitä, etten tosiaan sitä rommia laittanu, mutta hyvää kuitenki oli! :)
♥ℒℴѵℯ Kaisa