Sillonku olin pieni, niin pieni että tuskin muistan mitään, heräsin aina sunnuntaisin kansanradion ääniin. "Kuuntele minua, kuuntelen sinua, ääni kun on nyt kansanradion!" kajahti aina tajuntaan ku unisena hieroin silmiä. Nenään tuli puuron tuoksu. Yleensä äiti keitti riisipuuron. Se oli jotenki juhlallista. Pyhäkouluunki porukat kuskas jos halus. Ennen sunnuntait oli oikeesti paljon pyhäsempiä ku nykyään. Ei ehkä kaikilla, mutta ainaki meillä. Ku ei tarvinu tai saanu tehä mitään töitäkään. Leikittiin aina koko päivä, ootettiin seuraavaa koulupäivää. Piirrettiin ja väritettiin. Sunnuntaina sai pukee vähä juhlallisemmat kamppeetki. Sai kammata hiukset näteiksi ja lähtee ehkä porukoitten kanssa johonki kylään. Oli oikeesti yks päivä, joka oli pyhä. Lepopäivä.
Mutta nykyään sitäkään ei enää oo. Ku touhotetaa ja vouhkataa samallailla viikon jokaikisenä seittemänä päivänä.
Mutta nykyään sitäkään ei enää oo. Ku touhotetaa ja vouhkataa samallailla viikon jokaikisenä seittemänä päivänä.
Ihanat sunnuntaipäivät kaikille! Kokeilkaapa tänää rauhottua. Älkää himpuloiko samallatavalla ku arkipäivänä. Suksikaa ulos sieltä sisältä mätänemästä ja muistakaaha rentoutua sillä se jos mikä tekee höpöniä !
♥Kake
