Sinä päivänä aurinko paistoi kirkkaan siniseltä taivaalta. Nurmi oli jotenkin vihreämpää ja viini maistui makeammalle, tosi kylmälle. Sinä päivänä aika pysähtyi.
Sinä istuit laiturin reunalla ja heiluttelit jalkoja vedessä. Puhalsit saippuakuplia tuuleen ja uskoit todella, että ne voisivat lentää taivaaseen saakka. Ja kun minä epäilin, sinä nauroit vain. Nauroit ja sanoit: "Lentävät varmasti jos uskot oikein kovasti." Ja minä puhalsin ja yritin. Yritin oikein kovasti.
Tänään uskon kirkkaana hohtavien kuplien olevan taivaassa.
Tänään aika kuluu niin nopeasti. Sekunnit kuluvat, minuutit, jopa päivät viilettävät ohi ihan huomaaatta. Ohi vilahtavat muistoja ja vain pienen hetken hurmioita. Joka päivä on aina vaikeampaa ja vaikeampaa uskoa kupliin ja taivaaseen. Missä kaikki se turvallinen ja kotoisa, se lapsuus. Missä se on?
Minä uskon, että on fiilis tai olosuhteet sitten mitä tahansa, se riittää että aijot pärjätä. Jos uskaltaa luottaa itseensä, uskaltaa myös luottaa siihen että kuplat löytävät perille. Ota myös läheistesi apu vastaan, sillä kukaan ei jaksa puhaltaa kuplia yksin loputtomiin. Myönnä virheesi, mutta varo toistamasta niitä, sillä silloin ne on kaksinverroin vaikeampi korjata. Äläkä koskaan kadu tekemääsi, vaan katso eteenpäin ja kadu tekemättä jäänyttä. Sillä tiesithän, että voit tuhlata elämäsi, mutta et säästää.
