30.10.12

Elämä on kuolemista, mutta kuolema vain yksi vaihe elämästä

Painan pääni pulpettiin ja vaivun horrokseen. Opettajan ääni kaikuu yhä kauemmas ja kauemmas ja pian uni saa vallan. Mielenkiinto on nollassa. Saan ison pinon tehtäviä, jotka muut ovat jo palauttaneet. Nykyään kaikki koulutehtäväni jää rästiin. Venyy pitkälle ja kasaantuu tehtäväksi pidemmille viikonlopuille ja lomille.
          Katselen hiljaista kämppää. Kaikki muut nukkuvat vaikkei kello käy vielä lähelläkään puoltayötä. Väännän television volyymit suuremmalle. Vain ja ainoastaan hiljaisuutta karkuun päästäkseni. Asuntolaelämä alkaa ottaan pannuun. Ei jaksais aina olla hyväntuulinen ja siveellinen, mieliksi muille. Tarvitsen paljonpaljon enemmän toisia ihmisiä, melua, huutoa ja elämää.
          Katselen surullisena vanhoja valokuvia. Istumme siskojen ja isän kanssa veneessä. Hymy huulilla, onkivapa kädessä. Isä työnsi veneen vesille meidän jo istuessa kyydissä. Muistan tuon päivän, kaikki oli niin mukavaa, rattoisaa ja mikä katkerinta, niin kovin helppoa ja yksiselitteistä. Nyt ajatukset repii, riuhtoo ja hukkuu. Sairaudet heittää paskaa päin  kasvoja, saa meidät vihaamaan itseään, elämää ja  jopa muita ihmisiä. Marttyyriasenne saa murskattua hetkessä tien ihmisten mielialaan. Se purkautuu kiukutteluna, syyttelynä ja huutona toisiin ihmisiin.Väärät ihmiset kärsivät.
          Onko elämässä mitään järkeä, onko mitään jäljellä? Mitä väliä yhtään millään on jos elämän palkka on kuitenkin vihaa, sairauksia ja syytöksiä. Kirveleviä lauseita ja kipua..
          Kattelen lumista maisemaa. Valkoisia hiutaleita putoilee taivaalta painavannäköisinä. Tiedän että se on räntää. Se putoilee möykkyinä vaatteille, kastelee ja saa aikaan vilunvärisyksiä ja inhon. Loskapaskaa ja pimeää. Liukkaita kelejä ja liikenneonnettomuuksia. Elämä on kuolemista, mutta kuolema vain yksi vaihe elämästä.


Ehkä hieman kärjistettyä, tai oikeestaan aika paljonki, mut wadevö. Ihanata tiistai-iltaa kaikille ! Toivoo KAKE