on aika rakkauden, se täyttää jokaisen..

                                      Joskus tuntuu että mitä vain ikinä teetkään, teet sen väärin.

Kun kommentit kiteytyy negatiivisiksi, uppoaa syvälle ja satuttaa.

Jo pelkkä olemassaolosi saattaa tuntua väärältä.

Joskus tuntuu, ettei missään ole mitään järkeä, että kaikki on jo nähty tai niin kovin turhaa.

 Joskus tuntuu että olisi vain parempi luovuttaa, upota syvälle sängynpohjalle ja jäädä sinne.

Vaipua itsesääliin tai rakentaa korkea muuri itsensä ja maailman välille.

Nukkua kaikki turhuus ja epämääräisyys pois.

 Silloin tarvitsemme toisen ihmisen hyväksyntää.

Lähellä oloa ja kauniita sanoja.

Silloin tarvitsemme sitä enemmän kuin koskaan. Silloin, kun elämä kyllästyttää ja turhauttaa.

 Jos sinulla on joku rakas ja tärkeä ihminen, joka auttaa, tukee ja välittää silloin kun sinulla on paha olla.

Jos sinulla on joku, joka puhaltaa haavoihisi, auttaa jaksamaan ja ymmärtää ettei aina voi tai tarvitse hymyillä.

 Jos sinulla on joku, jolle olisit valmis tekemään tämän kaiken, pidä siitä kiinni.

Kerro että välität.

Kerro se nyt, nyt ennenkuin on liian myöhäistä.

 Joulu on välittämisen, rauhan ja rakkauden juhla.

Onko mitään sopivampaa aikaa kuin kertoa läheiselle kuinka välität ?

Se voi olla monenkin mielestä yksi parhaista joululahjoista koskaan.

                                                                 ♥ℒℴѵℯ Kaisa

hetken tie on kevyt kaksin kulkea..

Harmaa sumu laskeutuu pehmeänä lähelle maata. Poika heittää palavan tupakan märälle asfaltille ja kävelee rauhallisesti eteenpäin. Hän istahtaa kostealle puiston penkille, juuri sen tammen viereen, johon ennen aina ohi kävellessämme puukolla kaiversimme uria. Istun hiiren hiljaa tuon kummajaisen edessä ja katselen sen levollisia kasvoja. Se varmaan ajattelee jotain tosi kaunista. Ehkä kesää, makeita marjoja ja suuria rantoja. Vehreitä metsiä ja viljan tuoksuisia peltoja. Sen suupielet vääntyy hymyyn ja silmät vääntyy viiruiksi. Tiedän että se on onnellinen.

Käännän katseeni pois ja puristan käteni nyrkkiin. Kynnet painuvat syvälle kämmeneen ja saa suuni vääntymään mutrulle. Mä puristan kovemmin ja tunnen suloisen, kristallin kirkkaan kyyneleen poskellani. 

Tuolta, suloiselta pellavapäältä sain niin paljon, etten sitä aijemmin edes ollut uskaltanut toivoa. Tuolta, suurelta, suloiselta nallelta sain niin paljon, että lopulta huomasin odottavan kaikilta aivan liikaa. Lopulta uskoin tuon pehmeä katseisen torpedon voivan tehdä niin paljon, niin isoja asioita, ettei todellisuudessa tähän maailmaan niitä edes mahtuisi.

Viimein tajusin tuijottavani ihmistä , tuon jumalaisen olennon tilalta. Tajusin tippuneeni hyiseen veteen makean hunajan sijasta. Elämä käänsi suuresta kuvakirjasta seuraavan sivun, ja mitä se sisälsi. Vain jääkylmiä katseita. Suuria sanoja ja surkeita, surullisia valheita.

Poika tuijottaa eteenpäin ja näkee tyhjän puiston. Nyt niin kovin ilmeettövät kasvot tuovat mieleeni itseni vain hetki sitten. Hetki, joka äskön tuntui ikuisuudelta.

 ♥ℒℴѵℯ Kaisa

ajattele suuria, mutta nauti pienestä

Poika katselee eteensä hymyillen. Käsi poskella ja silmät vilkkuen hän ajattelee iloisia asioita. Poika huomaa minut, heilauttaa kättään ja virnistää iloisesti. Kun poika saa ruokalautasen eteensä, hän alkaa syödä maistellen jokaikistä suupalaansa, nauttien terveellisestä ja hyvästä kouluruuasta. Katselen poikaa huvittuneena. Iloisena siitä, että joku osaa nauttia elämästä niin eritavalla. Nuoren miehen käsi väpättää ja tekee ruokailun kovin hankalan näköiseksi. Siltikään syntymästä saatu vamma, fyysiset oireet ja aistiharhat eivät estä tätä hymyilemästä.
          Kun poika on saanut syötyä, hän kiittää isoon ääneen ja poistuu ruokalasta hymyillen. Poika tietää, että hän on nyt saanut kaiken sen, mitä tällähetkellä tarvitsee. Poika elää, tuntee ja kokee. Hän haluaa kiivetä korkeammalle ja tekee sen kaiken hymyillen, vaikeuksista huolimatta. Hän tervehtii, kiittää ja välittää, kohtelee kaikkia ihmisiä samanarvoisesti. Siltikin vain hyvin harva meistä hyväksyy tämän erilaisuuden; vammat ja heikkoudet.

            Kuinka moni meistä kunnioittaa tuota poikaa? Kuinka moni arvostaa ja välittää? Kuinka moni meistä tervehtii ja hymyilee tuolle miehen alulle? Tuolle, jolle tämä kaikki on niin helppoa. Yksinkertaista ja arkipäiväistä. Tuolle pojalle jokainen hymy on tärkeä, tuolle pojalle me kaikki ihmiset olemme välittämisen arvoisia. Mutta mitä hän meille merkitsee? Kehitysvammaista luuseria, vaiko kadehdittavan aitoa ihmistä, esikuvaa. Persoonaa, jollaiseksi me jokainen haluiasimme tulla..

 ♥ℒℴѵℯ Kaisa

Ei talo kysynyt, vastannut, tyhjyys ikkunasta katsoi.

Nää tiet on kuljettu niin monee kertaan. 

On kirmailtu hymy huulilla, ajatukset pilvissä. Iloisen pirteänä, rakastuneena elämään. 

On laahustettu syyspakkasilla mieli maassa, uupuneena ja ajatukset levällään. 

Näiltä kujilta on niin  paljon muistoja, ettei ne kaikki mahdu muistojen arkkuun, 
mukaan omaan kämppään josta nyt olisi tehtävä koti. 

Näillä kulmilla olen kokenut ensimmäisen koulupäivän riemun. 

Yläasteen uhman, ensimmäisen tupakan, ihastumisen ja pelon kuolemasta. 

Täällä, kotipaikkakunnalla olen kokenut vääryyden ja itsekkyyden. 

Rakkauden lähimmäistä kohtaan ja pettämisen jättämät syvät arvet. 

Täältä paikasta olen saanut niin paljon, etten enempää osaisi toivoa. 

Nyt olisi viimein aika päästää kokonaan irti. 

Haluan elää, kokea ja tuntea. 

Olen jo yrittänyt, mutta

silloin siipeni eivät kestäneet, vaan kerta toisensa jälkeen palasin näille kulmille takaisin.

Nyt sulkia on saatu lisää. 
Nyt olen oppinut, ettei minun tarvitse pelata aikaa vaikka elämä potkisi
liian lujaa, liian arkoihin paikkoihin. 
Nyt tiedän, että räpytellessä eteenpäin kohti myrskyä 
ei potkut tunnukaan pahalta, vaan antavat kaksinkertaiset voimat jaksaa jatkaa kohti määränpäätä.

ei potkut tunnu pahalta, vaan antavat voimaa jaksaa eteenpäin.

Nyt tunnen, että pärjään. Olen vahvempi. 

Nyt kun on hyvä olla, uskon sen antavan voimaa elää omillaan. 

Erillään niistä lapsuuden kahleista.

Tämän viikonlopun oon viettäny kotona porukoilla. Aivan sikanastaa ! Oma kämppä on tosi jees, mutta päivä toisensa jälkeen opin arvostaan enemmän entistä kotia. Vaikka muutaman vuoden oon asunu jo käytännössä kattoen "omillaan" tuntuu silti että tää ois meitsin koti, aina ! Ehania syyspäiviä kaikille ♥

♥ Kake

jos se ei välittäisi niin ei se enää olisi tässä

Se hyppelee nauravin silmin, pyörittelee lanteitaan ja vetää suun leveään hymyyn . 

Sen silmistä vilkkuu tuhannet tähdet, sielusta elämän palo. 
Mä puristan silmät tiukasti kiinni. 
Kädet nyrkissä istun kapean jakkaran päällä. Hetkessä kipu ja tuska valtaa niin kehon kuin mielenkin. 
Mä vedän syvään henkeä, mutta ilma on tummanpuhuvaa, liian raskasta hengitettäväksi. 
Vaikka silmät on tiukasti viivalla, välistä mahtuu vierähtämään kristallin kirkas, suloinen kyynel.
 Se tippuu poskelle, vierähtää näppärästi kaulalle ja jää rinnuksille pikkuruisena, puhtaan kirkkaana pallona. Se hymyilee mulle, ja mä olen varma että se on ainut.

Sanotaan, että on helppoa jos on joku joka välittää. Jos on joku jonka takia herätä aamuun uuteen, jonka takia elää. 
Sanotaan, että ihmiset lähelläsi tekee sinut onnelliseksi.
 Miksi sitten itken, jos joku itkee puolestani, välittää.
 Miksi ahdistun, jos joku tuntee minut. Jos olen päästänyt jonkun liian lähelle. Joskus tuntuu, että mun raajat ja sielu on sidottu johonkuhun kiini. Joskus tuntuu että olen oikeasti maailman vanki. 
 Se kattelee mua pää kallellaan, pyyhkäisee silmäni ja hymyilee.
Se tietää miltä minusta tuntuu.

 Jos se ei hymyilisi, se ei tietäisi . Jos se ei tietäisi, se ei välittäisi. 
Jos ei välittäisi, niin ei se olisi enää tässä. 

♡ Kake

21082013

Vesipisaroissa oli jotain erilaista kuin ennen.

Ne tippuivat kierähdellen ja vierähdellen taivaalta vihreään maahan. 

Ne nauroivat, leikkivät helminauhoina vesilätäkössä ja kun oikein oli hiljaa
saattoi niiden kuulla kuiskivan kuinka kesää vielä olisi jäljellä.

 

Loma on loppunut ja arki alkanut. Koulu me alotettiin alotusleirillä, joka oli kaameista pelotteluista huolimatta iha upee kokemus. Kämpänki oon saanut hommattua ja ensviikon perjantaina olis muutto:) Mitenkäs teillä on koulut alkanu?

♥Kaisa

me voidaan tehdä ihan mitä halutaan!

Ilma viilenee ja kaatosade muodostaa maahan suuria lätäköitä. Ensimmäiset lehdet ovat jo tippuneet pihapuista. On pimeää. Katulamput valaisevat märän asfalttitien, mutta valo ei riitä pihamaalle asti. Syksy on lähellä. Lomaa on vielä hiukkasen jäljellä, mutta kesä haluaisi jo tyrkätä valtansa talvelle. On haikea olo. Tähänkö se sitten päättyisi. Kesä, sen riemu, sen vapaus. Koulut alkavat, arki ja sen tylsä rutiini. Mitä teen jos kyllästyn jo ensimmäisinä päivinä uuteen kouluuni? Mitä teen, jos en tutustukkaan yhtä hyviin tyyppeihin kuin edellisessä koulussa? Entä jos kesä onkin hemmotellut minua liikaa? Tai käyttänyt kaiken energian talvelta? Mitä jos välit entisiin kavereihin kiristyvät, ja katkeavat lopulta kokonaan? Miten jaksan läpi pitkän ja kylmän talven ilman perheen ja ystävien jokapäiväistä tukea? Kuka minua auttaa jaksamaan silloin  kun omat voimani ovat lopussa? Ja mistä tiedän mitkä ovet avata, kun missään ei lue ohjeita?

          Vedän hupun päähäni ja pukkaan jalallani kiikun uudestaan liikkeelle. Aniharvaa meistä on aina ja jokaikinen hetki kannustettu ja rohkaistu tarpeeksi. Siinä, kotipihani kiikussa, tuona elokuisena iltayönä tajusin että se on meidän jokaisen oma tehtävä.

          Vähä vähältä opin nauttimaan tästä hetkestä täysin siemauksin. Nythän minulla on aikaa ja vapautta vaikuttaa tulevaisuuteeni. Voin avata elämän suuria ovia, kurkistaa varoen sisään  ja vasta sitten tehdä ratkaisut. Voin nauttia elämästä, itsenäistyä, mutta silti elää lapsena. Voin tallustaa pitkin sohjoisia katuja, antaa sukkien kastua läpimäriksi ja sairastua kuumeeseen. Voin tuntea seuraukset ja kantaa vastuuta.Voin ravata umpihangessa ja huutaa perkelettä niin että veri maistuu suussa. Huonoina päivinä voin rakentaa lumiukon ja ajatella sen olevan ainoa ystäväni. Voin kirjoittaa kaiken ylös ja sitten vanhana nauraa mummokavereideni kanssa nuoruuden pienillesuurille ongelmille. Kannattaako murehtia menneitä, jos se saa vitutuskäyrän nousemaan minuutissa nollasta sataan? Kannattaako miettiä tulevaa, jos tässäkin hetkessä on jotain miettimisen arvoista? Eletään me tässä hetkessä, sillä siinä on kaikki mitä tällähetkellä tarvitsemme !

Milläs mielin te jatkatte vanhassa koulussanne? Vai onko teilläkin uuden askeleen, uuden koulun paikka? Millainen teidän kesäloma oli, ehdittekö kokea kaiken minkä halusittekin, vai jatkuuko hurvittelu pitkälle syksyyn? 

  ♥ℒℴѵℯ Kaisa

jokainen ihminen on laulun arvoinen

Katselen iltayöhön. Ihmisiä valuu ohitseni.

Päivän kiire on tuntunut jäävän kotiin. 

Ihmiset vaeltee ilman päämäärää, ilman paikkaa johon mennä. 

Humalaisia nuoria kulkee ohi puhuen suureen ääneen. Tuntuvat vertailevan jotain. 

Kuuntelen ihmisiä.

 Monien puheesta ei enää saa selvää. 

Joku äiti kulkee lastenrattaiden kanssa. Pitää suun tiukasti viivalla ja vilkuilee kokoajan ympärilleen. 

Ehkä sitä pelottaa. Pelottaa jokin, jota en itse edes tiedä olevan olemassa. 

Rakastan ihmisiä. Niiden erilaisuutta, vastakohtia, ulkonäköä ja sielua. 
Jokainen ihminen on yhtä erilainen kuin kaikki lumihiutaleet.

Saatamme ehkä näyttää samalta kuin joku toinen, mutta silti me olemme erilaisia. Meillä on erilainen sisin. Olemme kaikki omalaatuisia. Omia persoonia. 

Ei mikään ole niin kiehtovaa kuin ihmiset. 

Hyvät, pahat ja rumat. Kauniit, rohkeat ja luonnolliset. Tyhmät ja fiksut. Se on kaikki kaunista. 

Ihmisiä voi katsoa häpeämättä. 

Tuntematta mitään. Tai tuntemalla sen kaiken.

On ihanaa kulkea ulkona katsellen  ihmisten menoa. Keksiä tarinoita päänsisässä. 

Jokaiselle ihmiselle

Kesäloman viimeset viikot alkaa olla käsillä. Aika kuluu ku siivillä, reissaamista, löhöilyä, elokuvia ja treenejä. Koulun alkuun enää kaksi viikkoa. Mihin katosi kesäloma?

  ♥ℒℴѵℯ Kaisa

syksyn puolesta

Mitä lähemmäs syksy meitä hiiviskelee, sitä enemmän mä kuulen kitinää ja natinaa, kuiskimista ja huutelua sen huonoista puolista. Alkaa koulut, tulee kylmä. Luonto muuttuu ankeeks, ja kesän vapaus muuttuu hektiseksi hössötykseksi. Kaikki on niin hirmu surkeesti ku tulee syksy. 

Meitsi rohkenee olla eri mieltä. Mun mielestä on ihanaa että elämä ei oo pelkkää lomaa ja lorvimista, vaan että syksyllä saa alottaa koulun (varsinki nyt ku saa alottaa uuden koulun). 

Luonto ei todellakaan muutu ankeeks, vaan just päinvastoin, alkaa kukoistaa sitäki enemmän. On ihana vetää kaikki kivat syys- ja talvivaatteet esiin. 

Nauttia pitsistä, villasta ja untuvasta kesän kevyiden hepeneiden jälkeen. 

Mun mielestä syksy on loistava vuodenaika. Mikään ei oo niin mahtia ku kävellä pimeellä kadulla, vettä satelee hiljalleen ja erivärisiä puiden lehtiä on joka puolella. Taustalla soi hausmyllyn ikävä lokakuu. 

Syksy ♥ 

Nää kuvat on viime syksyltä. Ihan loistavaa aikaa oli ! Nauttikaa oikeesti tekin tästä syksystä, se on sen arvosta, ja sitä paitti elämä on niin paljo helpompaa jos ettii ne hyvät puolet kaiken paskan joukosta !

                                                                     ♥ℒℴѵℯ Kaisa

sillä se ei näe että olet täydellinen

Makaan uimapatjan päällä ja annan auringon ruskistaa valkoista ihoani. Suljen silmäni ja alan miettiä tulevaisuueden työpaikkaani. En voisi kuvitellakkaan istuvani rähjäisessä baarissa tiskin takana ja jakavani juomia jo valmiiksi päihtyneille ihmisille. Tai sipsutella korkokengissä muotiliikkeessä pätien uusimmasta stringivillityksestä. Viimeinen pisara olisi tunkkainen toimisto, jossa näpyttelisin tietokonetta hikihatussa. Ehei. Mieluiten puuhaan jotain lasten kanssa. Vaihdan vaippaa vanhuksille ja puhun sotiemme syistä ja seurauksista. Tai autan kehitysvammaisia rakentamaan omat siivet, pääsemään päiväpäivältä lähemmäs itsenäisempää elämää. Haluaisin saada jokaisen nuoren tuntemaan itsensä tärkeäksi, pidetyksi ja rakastetuksi.  Meillä jokaisella on oikeus elää, kokea ja tuntea. Kaikille itsenäistyminen ei ole itsestäänselvyys, mutta jokaisella on oikeus pyrkiä siihen. Minä pääsin kuin pääsinkin lähelle omaa unelmaani saamalla opiskelupaikan nuoriso & vapaa-ajan ohjaaja koulutkseen. Haluan auttaa myös muita löytämään elämän suuret ja pienet valopilkut, toteuttamaan haaveensa ja tuntemaan olevansa ihminen. 

Olen lähelläsi,

ystäväni.

Luota minuun.

En jätä sinua yksin.

Tarvitset apua, 

ja tiedät että olen tukenasi.

Voit luottaa minuun,

sinä olet tärkeä.

Me kaikki olemme.

Jos joku pilkkaa sinua,

älä kuuntele,

sillä se ei näe että olet täydellinen.

Me kaikki olemme

Omalla tavallamme.

♥ℒℴѵℯ Kaisa

Miksei ikinä riitä että toinen on siinä ja jakaa tämän hetken sinun kanssasi?

Vanhalla rouvalla on päässään ruskea olkihattu. Täti puristaa nahkaista laukkua tiukasti itseään vasten ja tiuskii jotain miehelle vieressään. Mies nyökkäilee ja katsoo melkein pelokkaasti naisen myrskyisää olemusta. Naisen suu on tiukalla mutrulla ja silmistä tuikkii synkät sävyt. Mies ottaa varovasti naista kädestä, mutta rouva kiskaisee loukkaantuneena käden takaisin. Jos tuo oli pariskunta, en takuulla haluaisi olla heistä kumpainenkaan. Onko vuodet kohdelleet tätä paria kaltoin? Oliko tuo nainen ottanut suhteessa ylemmän aseman? Vilkaisen naisen vasenta nimetöntä. Siinä killottaa paksu, raskaan ja kalliin näköinen kultasormus. Ehkä nainen luuli voittavansa rahalla rakkauden.

          Astelen asemalaituria eteenpäin. Junat kulkevat ohi ja iloisen näköisiä ihmisiä kurkkii ikkunoista. Ehkä joku heistä oli vasta ensimmäistä kertaa junan kyydissä. Joku toinen ehkä pakeni maasta. Istahdan penkille ja huomaamattani silmäni nauliutuu rähjäiseen nurkkaan. Seinillä on likaisia töherryksiä, maassa käytettyjä kondomeita. Ehkä maailman vanhimman ammatin harjoittajat vierailivat täällä. Nurkassa istuu kaksi ihmistä, nuori tyttö, ja ehkä hiukan vanhempi mies. Pysähtyneen junan valot luo lisää valoa nurkkaan, ja huomaan pojan kädessä huumeruiskun. He suutelevat ja minä suljen silmäni. Ehkä nämä olivat aineiden takia oppineet elämään lähekkäin. Ehkä juuri huumeet olivat tuoneet rakkauden tähän suhteeseen.

          Päätä puistellen pakenen asemalta. Jo kaukaa huomaan muutaman henkilön seurueen lähestyvän. Nuori pariskunta työntää kaksosten rattaita. Vierellä polkee pikkupoika, pyöräilykypärä tiukasti päässään. Suu mutrulla, silmissä aito elämänilo. Nainen hymyilee, antaa ymmärtää että kaikki on täydellistä. Silmistä kuitenkin huomaa, että elämä on kaatanut suolavettä tämän haavoihin. Ehkä nainen on katkeroitunut, pettynyt elämään. Ehkä tämä halusi elämältä enemmän vapautta. Ehkä hän haluaisi olla edelleen nuori, tehdä suuret päätökset uudelleen.  Mies suukottaa vaimoaan poskelle. Nainen hymyilee, mutta silmät katsovat kaukaisuuteen. Ehkä lapset toivat rakkautta tähän parisuhteeseen. 

          Uupuneena avaan kotioven. Miksi kaikkien täytyy esittää? Miksi kaikki tarvitsevat jonkun? Niin vähän olen nähnyt hyvää, toimivaa rakkautta, etten usko siihen kohta enää ollenkaan. Miksi täytyi hommata paljon lapsia, talolaina, tai puutarha, jos ei sitten kykene niitä hoitamaan? Miksi sitoutua, jos on olemassa pienikään mahdollisuus että kyllästyy? Eikö enää riitä että kaksi ihmistä rakastavat toisiaan? Miksi pitää näyttää muille, esittää ja valehdella ? Kilpailla.

                 ♥ℒℴѵℯ Kaisa

sain kaiken minkä halusin, en tullut luovuttamaan !

Katselen ilta-aurinkoon. Se on juuri vaipumaisillaan vihreiden havupuiden taa. 

Sinne, missä luulisin sinun olevan. 

Kaunis, aurinkoinen päivä vaihtuu kuutamoon. Ilta himmenee, mutta silti jää valoisa, odottava tunne. En voi nukkua, untenmaa valvoo, eikä päästä minua kulkemaan sen läpi. 

Ikävä puristaa rintaa. Kaipaus on niin kaunista, niin hiljaista. Kumpa sitä voisi laittaa purkkiin. Säästellä. Käyttäisi sitten myöhemmin.

Ilta vaihtuu yöksi. Päivä toisensa perään  kuluu huimaa kyytiä. Kalenterista käännellään lehtisiä, sutataan ruutuja. 
Aika valuu, juoksee. Liian nopeaa, ei sitä saa kiinni. Mieli saalistaa, se ei saa hetken rauhaa ikävältä. Se tuntuu hyvältä. Tietää, että välittää. Oikeasti.

Kello on puol seiska juhannuksen aatonaattona ja meiti istuu yksin kämpillä, kattelee vanhoja valokuvia ja nauraa naama kippurassa. Sillä aikaa suurinosa porukasta vetää viinaa kalajoella tai lilluu vesisatees jossain mökillä. Huomena ois tarkotus järkätä jonki sortin äksöniä, mutta tänää tällee! Ps. arvakkaapas oonko onnellinen? Vihdoin ja viimein tärppäs, tää akka nimittäin alottaa syksyllä koulun ja on toivottavasti muutaman vuoden päästä onnellinen nuoriso& vapaa-ajan ohjaaja! Muutaman vuoden yrittäny ja onneks en luovuttanu! Ihanaa jussin aikaa kaikille!

♥ℒℴѵℯ Kaisa

älä pohdi ja mieti ja harkitse vastausta, sillä järjellä turha on punnita tunteita

Se hyppelee nauravin silmin, pyörittelee lanteitaan ja vetää suun leveään hymyyn. 

Sen silmistä vilkkuu tuhannet tähdet, sielusta elämän palo.

Mä puristan silmät tiukasti kiinni.

Kädet nyrkissä istun kapean jakkaran päällä. Hetkessä kipu ja tuska valtaa niin kehon kuin mielenkin.

Mä vedän syvään henkeä, mutta ilma on tummanpuhuvaa, liian raskasta hengitettäväksi.

Vaikka silmät on tiukasti viivalla, välistä mahtuu vierähtämään kristallin kirkas, suloinen kyynel.

Se tippuu poskelle, vierähtää näppärästi kaulalle ja jää rinnuksille pikkuruisena ja puhtaana. 

Se hymyilee mulle, ja mä olen varma että se on ainut.

Sanotaan, että on helppoa jos on joku joka välittää. Jos on joku, jonka takia herätä uuteen aamuun, joku jonka takia elää.

Sanotaan että juuri ihmiset lähelläsi tekee sinut onnelliseksi. 

Miksi sitten itken, jos joku tekee asioita puolestani, välittää? Miksi ahdistun jos joku tuntee minut läpikotaisin. Jos olen päästänyt jonkun liian lähelle.

Joskus tuntuu että mun raajat ja sielu on sidottu johonkin kiinni.

 Joskus tuntuu että olen oikeasti maailman vanki. 

Se kattelee mua pää kallellaan, pyyhkäisee silmäni ja hymyilee.
Se tietää miltä musta tuntuu.
Jos se ei tietäisi, se ei hymyilisi. Jos se ei hymyilisi, se ei välittäisi.
Jos se ei välittäisi, niin ei se enää olisi tässä. 

♥ Kaisa

sillä oonhan suomalainen

Mummon vanhat villakalsarit koipiin ja letti ponnarille. Sukkahousut kirotaa alimpaan helvettii ja makkarapakettikasan lisäksi mukaan mahtuu paljo hyvää nestettä ja peräkontilline letkeetä eräjormailumeininkiä. Uikkaritki voi suosiolla jättää vaatekaappiin, ku kyseessä on paikka keskellä jylhää lapin mettää. Suomen luonto on vaan nii hemmetin nättiä, sanoo ihmiset mitä sanoo. Ja ku meitsi sanoo luonto, en tarkota mitään pääkaupunkiseudun ihkutus keinojärviä tai turhan suuria kauppakeskuksia, vaan puroja, puita ja kukkasia. Isoja peltoja ja jäätävän kokosia mettiä. Mustikoita ja ahomansikoita. Kärpäsiä ja talitinttejä ja talvisin niitä metrin lumikinoksia.

 Eli siis sitä kaikkea mihin täälä ehtii jo itte vittuuntua, sitä mitä ei oikeestaan kukaa muista arvostaa tarpeeksi.  Loistavan letkeetä meisinkiä, paskanjauhantaa ja hikeä. Mäkäräisiä, hyttysiä, paarmoja, hämähäkkejä, leppäkerttuja ja tulipa porojaki tervehittyä. Loistavat neljä päivää keskellä mettää ihanassa auringonpaisteessa, siitä on meikäläisen kesäloman alotus tehty !

Ehanaa kesälomaa niille kaikille joilla sellaanen on jo alkanu ! Pitäkää hauskaa; uikaa paljon ja riehukaa, nii meitsi ainaki aatteli tehä!

<3: KAISA

Mikään ei saa mua luovuttaan, et voi mua satuttaa. Et voi pilata mun fiilistä millään mul on kaikki hyvin tänään!

Kesän ekat hellepäivät takana ja juhliminen alotettu. Harmi vaan, ne on oikeestaan juhlittu meitin osalta. Nimittäin leikkipaini poikain kans päätty siihen että tällä eukolla on solisluu murtunu muutamasta kohen ja niska ja kaula iha hemmet kipeitä.. Pikkasen meinaa suruttaa ku lekuri tuumas että pahimmassa tapauksessa saattaan kolmeki kuukautta kestää tätä kipua..

Silti aijon tänä kesänä enemmän ku monesti työntää varpaat viileeseen järviveteen. Aion antaa auringon polttaa vaaleeta ihoa ja haistaa jokaikisen kukkasen tuoksun. Aion maata vihreellä nurmella, nähdä hohtavansinisen taivaan ja muistella kuinka kirpeessä pakkasilmassa poskia pisteli. Aion nauttia jokasesta tunnista, nauraa ja huutaa niin että tiedän varmasti olevani olemassa.

Nyt  meen kuikkiin kuis Artolla onnaa karjalanpaistin teko! Lämpöösiä kevätpäiviä kaikille♥ 

Ps. nauttikaa ehjistä raajoistanne ihmiset!   

 ♥Kake

Äidit ovat kuin keräily harvinaisuuksia. Kun vuodet kuluvat,heistä tulee yhä arvokkaampia.

Maailma kaunein sana ; äiti♥ Tämä upea nainen on kasvattanut kaikki lapsensa kunnialla ja kurilla ja antanut meidän tulla sellaisiksi kuin haluamme muiden vastusteluista huolimatta. Äitini on jakanut meille paperit, vesivärit ja pensselit, mutta sallinut meidän maalata jokaisen kuvan omalla tavallamme, oman näköiseksi. Äidin rakastavissa silmissä meistä lapsista oli jokainen kauniita omalla tavallamme. Äitini on asettanut rajoja joita en ehkä koskaan opi noudattamaan. Vaikka arvostaisin kuinka paljon näitä, kuuluu teinin elämään kokeilla kaikkia ääripäitä. Näitä rajoja ei kuitenkaan ole annettu rikottaviksi, vaan luotu rakkaudella suojelemaan omia, kallisarvoisia lapsia. Tiedän miten jokainen rikottu lupaus satuttaa. Pistää sydämeen ja laskee luottamusta. Jokaisen pettyneen katseen, jonka saan äidiltäni sattuu enemmämn kuin yksikään lyönti, tai potku.

          Muistan reissuja useamman vuoden takaa. Nämä reissut eivät yleensä koskaan olleet kivoja. Ne tuntuvat hetken hyviltä, mutta me kaikki tiesimme että ne olivat pahoja ja laittomia. Joskus mietin miten helppoa elämä olisi, jos olisi jättänyt nämä tällaiset tekemättä. Mutta ei, ei se olisi elämää.. Jokaisen surkean reissun jälkeen palasin kotiin lyötynä, mieli maassa ja yksi paha kokemus rikkaampana. Ja silti tiesin että äiti välittää ja rakastaa. Muistan kymmeniä reissuja. Palaan kotiin, ympärihumalassa, itkien ja oksentaen. Äiti halaa, kyselee, ja tukee. Silti tiedän miten paljon se äitä sattuu. Enemmän kuin mikään muu. Äiti oli nuorena täysin erilainen kuin minä. Ei äidin elämään kuuluneet päihteet, ei yhä edelleenkään kuulu. Siksi äidin on vaikea ymmärtää, enkä minä ole sitä vaatimassakaan. Se mikä on väärin, on väärin ja siitä saa syyttä vain itseään. Näiden pienten seikkojen takia äidit valvoo. Miettii lapsiaan ja sitä miten neuvoisi oikein. Äidin neuvot ovat kallisarvoisia, mutta me jokainen teemme omat ratkaisumme. Mutta ei meidän äiti ole vihainen, pettynyt vain. Ja pettymys on mielestäni miljoonia kertoja pahempi kuin viha. Se sattuu paljon enemmän.

           Joka päivä näen ihan liikaa sitä, kuinka nuoret häpeävät vanhempiaan. Ei kehdata käydä kaupassa, syömässä, ulkona. On liian noloa kulkea omien vanhempien kanssa. Vaatteet ovat vanhanaikaisia, sukissa reikiä.  Ne puhuvat kovaan ääneen, komentelee ja määrä. Minun elämäni parhaimpia kokemuksia ovat reissut äitini kanssa. Kaupassa kuljen ylpeänä äitin vierellä. Minulla on oma äiti, minun äiti on paras äiti. Tuhannet iltalenkit ja kuntosalireissut. Uimiset ja mökkeilyt, makkaranpaistot ja juttutuokiot. Ne miljoonat pullat ja piparkakut, joita olemme leiponeet. Itkut, mitä yhdessä itketty, naurut joita olemme nauraneet. Ne pienen pienet arkiset keskustelut saavan hymyn hiipimään huulilleni, minulla on äiti joka välittää.

          Tiedän kuinka vaikeaa on sanoa että välittää, rakastaa tai kunnioittaa. Aina siihen ei kuitenkaan tarvita sanoja. Niinkuin tylsän kuuloinen kliseekin sanoo "sanat merkitsee, teot todistaa" - on ihan testattu juttu. Suuret ajatukset saa helposti pieniksi teoiksi. Tämä päivä on omistettu ystävälle, joka kulkee vierellämme elämämme huonoina ja hyvinä päivinä. Ystävälle, jolle voi soittaa silloin kun koko muu maailma kääntää selkänsä. Sille, joka kertoo totuuden silloin kun sitä tarvitaan, vaikka se kirvelisi kuinka. Siksi toivonkin, että jokainen tänään halaa äitiään, sanoo että välittää. Olen varma että jokaisen äidin kasvoille hiipii hymy, pieni ja yllättynyt, mutta sitäkin enemmän täynnä tunnetta. Olkaa rohkeita, kertokaa että välitätte. Kertokaa, ennenkuin on liian myöhäistä. 

Ehanaa äitienpäivää kaikille äideille ! Olkaa ylpeitä ittestänne!♥

 ♥Kaisa

mä nautin siitä tunteesta kun sanon hyvää huomenta ja nään jotain riemua ohi kulkijan ilmeestä

                       Olisiko aivan liikaa pyydetty, jos tänään jokainen hymyilisi edes vähän? 

 Jos edes pikkusen näyttettäisiin positiivistä naamaa, sateesta huolimatta? 

Jos vaikka tervehdittäis tuntematonta vastaantulijaa?
Pieni hymy, on auringonpaiste. 
Hymy voittaa sateen ja myrksyn.
Pieni hymy voi pelastaa päivän, auttaa jaksamaan,
rohkaista ja luoda mielihyvää. 
Pieni hymy tekee terää sekä sen antajalle, että vastaanottajalle. 
Hymyn antajalta ei vaadi paljoa nostaa suupieliä, mutta hymyn saaja voi oikeasti saada tuntemaan itsensä tärkeäksi. Pidetyksi ja rakastetuksi.

                                          Jos tänään hymyillään? Edes ihan vähän. Jooko?

Hyvä ruoka saa aina hymyilee. Siis oikeesti hyvä ruoka eikä mikään kahenkytä litran ämpäri irttareta. Hyvät ystävät joitten kans päivä tuntuu puolelta minsalta. Joiden kans voi jutella, nauraa, heittää häppää, tai vaikka istua ilkosillaan tiskialtaassa ja höröttää maailma suurille ja pienille iloille ilman että sitä tarvittee lukee iltalehen lööpeistä seuraavana aamuna. Mut saa hymyileen iloset, ittekseen höpöttelevät vanhukset, ällöttävän makeilevat pariskunnat, sulostakin sulosemmat pikkulapset, oma rakas äitee ja jokaikinen sisarus. Jokanen pienenpieni ylläri, aamukahvi sänkyyn tai valmiiks siivottu kämppä saa meitin hehkumaan. Hassuttelu ja hulluttelu. Siis jos saan meikata Arton diivan näköseks pikkupissikseksi, tai jos sadan tai parinki sadan metrin matkat oikasee autolla pyörätietä pitkin, nii onko se nyt nii just. Jos ohimennen huudan vastaantulijalle huomenet ja saan iloosen hymyn takas, meiti hymähtelee vielä viien minuutin päästäki. Hyvin mennyt mmlätkä peli saa aidosti hyvä fiiliksen pintaan, se että kuulee olevansa tärkeä ja pidetty ja se että tuntee olevansa hyvä jossakin.

Käytiimpä kalajoella hitusen juhlistaan sitä, että kaikki pääsykokeet on nyt ohi.! Mukaan tempautu Tuomas, Miia & Artsi ja oli muute pikkaase leppone päivä vaikkei ny nii kamalan kuuma biitsi ilma ollutkaa..
PS. niille jokka ei tienny, täsä eka haastepostaus000, tosta alemmasta postauksesta voitte lukee lisää

Mutta nyt ; mikäs teitä hymyilyttää ?

♥Kaisa

tuhkatimantteja sun kai pitäis saada

Mulla on kaikki tosi hyvin, mutten kiellä etteikö vois paremminki olla. On koti, ruokaa, vaatteita, terveyttä ja mikä parasta, paljon läheisiä jotka auttaa, tukee ja välittää. Aidosti. Tunnen siis olevani todella onnellinen. Toki voisin omistaa oman kämpän, hemmetisti rahaa, porschen... No joo, mutta mun perhe on siis perussuoriutuja tyyppiä. Me omistetaan pieni omakotitalo, jossa on kyllä kaikki tarpeellinen. Se sisältää paljon hyviä muistoja, mutta myös karvaita pettymyksiä. Sieltä talosta on 12 sisarustani lähtenyt jatkamaan omaa elämää, muuttanut erilleen, lentänyt omille siivilleen. Vielä joskus on minunkin aika (toivottavasti aika pian).

          Niinku monet jo varmaan tietääki, ei meidän talossa ole televisiota, pelikonsoleita tai stereoita. Ei kylpyammetta, lasiovia tai terassia. Ei meillä ole hienoja kalusteita, trampoliinia tai tapetteja. Ei meillä haise raha. Meillä tuoksuu koti; elämä ja välittäminen. Meillä ei ole vara ostaa joka viikko uusia vaatteita, kalliita joululahjoja, ei tehdä ulkomaanmatkoja tai laskettelureissuja. Ei ostaa hienoja viinejä, tauluja tai astioita eikä meillä ole vara edes harrastaa kalliisti. Me ollaan perussuoriutujia, ei mitään hemmetin porvareita. Ja kyllä, olen onnellinen. Siksi ihmettelenki suuresti monien ystävieni asennetta. Mun elämä on pilalla, tää on täyttä paskaa, miks mä en..

          Eräs kaverini toivoi joululahjaksi mopoautoa ja pettyi karvaasti ku saikin käytetyn derbin. Meidän talossa on honda monkey jolla kaikki sisarukset on ihan yhtä hyvin päässy mopokauden läpi viilettään. Toinen kaveri soitti kerran, ku ei sähkökatkoksen takia nähny uusinta huippis jaksoa. Ja se tuntu ottavan tätä aivoon, paljonkin. Vittuuntuneena tähän ainaiseen valitukseen muistutin ettei meillä ole edes televisiota. Yksi ystävistäni valittaa ku tältä otetaan puhelin öiksi pois. Mulle maksettiin ensimmäinen puhelin kahdeksannella luokalla, siihen asti maksoin omat kännykkäni ja puhelinlaskut. Pari viikkoa sitten eräs ystäväni nalkuttaa että elämä meni pilalle ku jäi ryyppyreissu väliin. Piti koko viikonloppu vahtia pikkuveljeä. Voi sitä autuuden päivää jos minä saisin viettää kaksin koko viikonlopun pikkuveljeni kanssa. Se ois luksusta se, omistanhan maailman ihanimman pikkuveljen !♥

          Niin että miettikää oikeasti, onko kaikki "pilalla" ennenku niin väitätte. Nimittäin mä väitän, että aina voi mennä huonomminki ! Nauttikaa hyvät ihmiset siitä mitä teillä on ! Olkaa onnellisia siitä, mitä te saatte, älkääkä vittuuntuko siitä mitä ette saa. Pitäkää kiinni niistä ihmisistä, jotka rakastaa ja kunnioittaa teitä ja jättäkää ne pettävät luuseriystävät omaan arvoonsa. Elämä on annettu elettäväksi ja jos asenne on kohdillaan, siitä tulee huikea kokemus. Muista, että voit itse paikkaamalla omaa asennettasi vaikuttaa jokaiseen asiaan. Kaikista asioista löytyy OIKEASTI jotain hyvää ja jokaisen vitutuksen takaa paljastuu suklaisen suloinen hymy. Eikä se ole pelkästään tylsä klisee, vaan ihan tekstattu fakta!

♥Kaisa