Kuuntelen huutoa. Se kuuluu keittiöstä ja kasvaa kasvamistaan. Meteli on korvia huumaavaa ja lopulta se tuntuu ylitsepääsemättömän kovalta . Puristan tyynyä korville, kierin vuoteessa ja mietin, kuinka tätä jaksaisi enää. Ei ole helppoa joutua kuulemaan, kun itselle tärkeät ihmiset taistelevat, huutavat, mesoavat ja alistavat toisiaan. Vedän kuulokkeet korville ja hyppään ylisuurten tuulihousujen sisään. Asettelen ventin ja röpöt rislan päälle ja tungen valmiin savukkeen huulieni väliin. Vedän isän hupparin sekä ylisuuret turvakärkikengät jalkaani. Riuhtaisen savukkeen huulieni välistä ja se saa huulestani tirskahtamaan veripisaroita. Manaillen pakenen ulkos,nauttimaan raitista ilmaa suoraan ventin läpi.
Katselen keväistä maata. Vaikka juuri nousin ylös sängystä, ilta-aurinko maalailee jo kuviaan vihertävälle nurmelle. Maassa ei ole juuri nimeksikään lunta ja puiden oksat huojuu hiljaa lämpöisessä tuulessa. Kokonaisuudessaan koko luonto on niin keväinen, että huomaamattani alan hyräillä lapsuusajan kevätlauluja.Vielä vähän aikaa sitten pelkäsin kuollakseni mitä teen kun iso kasa laskuja tipahtaa postiluukusta. Jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, eikä lompakko anna periksi ostaa lisää ruokaa. Kun vaatteet likaantuvat ja reikiintyvät käyttökelvottomaksi, ja taskuissa on reikiä enemmän kuin laihan vyössä. Ei rahaa tai aikaa tehdä mitään uusia ostoksia. Pää kipeä, ehkä se johtuu darrasta. Ei äitiä vieressä tekemässä ruokaa, auttamassa läksyissä ja passaamassa jokaisessa asiassa. Eikä isää korjaamassa kenkiä, pyörää, astioita. Ei sisaruksia ympärillä pitämässä seuraa ja kuuntelemassa huolia ja murheita vuorokauden ympäri. Nyt pohdin asioita jo kuitenkin aivan toiselta kantilta.Vain muutama kuukausi, ja minun ei tarvitse enää koskaan kuunnella tuota melua. Oma rauha, omat säännöt, oma koti. Tuntuu niin hyvältä ajatella asiaa tuolta kantilta. Olen päättänyt pärjätä näistä elämän jokapäiväisistä tarpeista. Kaikki muutkin on selvinnyt, miksen minä selviäisi. Ja onhan siihen viellä aikaa. Ehtii nauttia lapsuudesta nämä viimeiset kuukaudet, täysin siemauksin !
Tämä uskomattoman upea naikkonen, Laura sai eilen kutsut koekuvauksiin ! Ihan selkeesti meidän tuleva mallityttö !
♥.Kaisa
oikein kiva blogi sulla :)
VastaaPoistakiitos paljon !(:
PoistaSä oot tosi kalpee! käytät varmaan jotain semmosta puuterii et tekee susta kalpeen..
VastaaPoistano voi höhlä
Poistavooi olettepas söpöjä !:3 Ja kyllä sä pärjäät, se on asenteesta kiinni, niinku säki tossa mainitsit !:)
VastaaPoistakiitos !:) niinhän se on..
PoistaTuo kukkanen laukku on kyllä söpö !:) ja missäpäin on ton Lauran kuvaukset?
VastaaPoistayep ! ja ne on Helsingissä !
PoistaIhana blogi sulla, jään seurailemaan. Käy tsekkamassa blogiani ja kertomassa risut & ruusut tai mitä ikinä mieleen tuleekaan.
VastaaPoistahttp://jennideardiary.blogspot.com/
kiitos paljon & tervetuloa !:) meen tsegii vähä paremmalla ajalla!:)
Poistahiii ootpa söpö :3 ja ihana letti!:)
VastaaPoistakiiitos !:)
Poistamääkin kuolaan tota laukkuu!! :D ihanan kesänen! ja ihana blogi!♥
VastaaPoistanoaijjaa! ja kiitos :)
Poistaaah toi laukku on kyllä ihana !
VastaaPoistaVoih oon katellu tota laukkua kans pidemmän aikaa, en vaan raski ostaa :D
VastaaPoistaet oo ainut:D
Poistavoi vitsi toi sun kaverin laukku on älyttömän kiva !
VastaaPoistajep !
PoistaIhana laukkuuuuuu :OO
VastaaPoistahttp://www.carpediemabovo.blogspot.com/
yep!
Poistaoot ihan sairaan hyvä kirjottaan ! pidä tosta kii, sust voi tulla vielä vaikka mitä ! ;o
VastaaPoistamitähän sä tolla meinaat ? :D mutta kiitos !
PoistaOikeesti ihana toi laukku! AAAA!!
VastaaPoistahttp://pauliina-meandmyworld.blogspot.com/
no aijaa !1
PoistaNo onko ees pikkasen kiva blogi ! (:
VastaaPoistahaaa kiitos :)
Poistaihania kuvia !:)
VastaaPoistakiitti !
Poista